Etusivu>Tekemiset>Lapsiperheet>Angry Birds Activity Park

Tekemistä lapsiperheille Lappeenrannassa ja Imatralla

Riemukasta ohjelmaa koko perheelle Lappeenrannassa ja Imatralla

Lapsille ja lapsenmielisille Lappeenrannan ja Imatran seutu tarjoaa runsaasti hauskoja lomakokemuksia, joita muistellaan vuosienkin päästä. Imatrankosken villit kuohut ja niitä säestävä musiikkishow tekevät vaikutuksen katsojan ikävuosista riippumatta. Kosken kuohuntaa joutuu kylläkin odottamaan vähän aikaa, sillä patoremontti pitää kosken suljettuna kesät 2017 ja 2018.

Lappeenrannan Hiekkalinnassa seikkaillaan kesäisin huikeiden hiekkaveistosten ja leikkimökkikylä Willimiehenrannan äärellä. Hiekkalinnan rakentamiseen käytetään vuosittain noin kolme miljoonaa kiloa hiekkaa, joten nähtävää ja kierrettävää riittää vaikka koko päiväksi. Myös seikkailupuisto Flowpark ja Lasten Liikennekaupunki ovat oivia puuhapaikkoja pikkuväelle.

Lappeenrannan ja Imatran kylpylöiden altaat viihdyttävät lomalaisia ympäri vuoden. Poreiden, liukumäkien ja uimisen lisäksi kylpylöissä on paljon muitakin aktiviteetteja. Lisää koko perheelle sopivaa talvitekemistä löytyy Saimaan hiihtokeskuksista, joissa voi lasketella ja hiihtää.

Angry Birds Activity Park

Lappeenrannan Rauhassa sijaitseva Angry Birds Activity Park tarjoaa hauskaa tekemistä kaikenikäisille. Tule koko perheen tai kaveriporukan voimin. Sopii myös yrityksien virkistyspäivien viettopaikaksi.

Angry Birds Activity Parkissa on peräti 2400 m² temmellystilaa. Aktiviteettipuisto sijaitsee Holiday Club Saimaan vieressä sijaitsevan Kauppakeskus Caprin ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa. Ensimmäinen kerros koostuu leikkitelinemaailmasta sekä pienten lasten maailmasta. Ensimmäisestä kerroksessa on myös Angry Birds -elokuvateatteri sekä polkuauto- ja köysiradat.

Toisen kerroksen Space-teemainen osasto tarjoaa ennen näkemättömiä aktiviteettipisteitä:

  • BagJump-hyppypatja ja -torni
  • Scooter-alue
  • Lazer-sokkelo
  • Softball-kanuuna-ammuntapeli
  • interaktiivinen palloiluseinä SUTU
  • jne.

Synttärihuoneessa voi järjestää ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat kaveriporukalle. Katso lisää

Angry Birds Activity Parkin yhteydessä on myös Angry Birds Shop -kauppa.

Aukioloajat:

Huom: Alle 10-vuotiaille pääsy puistoon vain aikuisen seurassa, 10–13-vuotiaat ilman aikuista vain vanhempien kirjallisella suostumuksella. Lupakaavakkeita saa Angry Birds Activity Parkin myymälän kassalta.

Angry Birds Activity Park
Vipelentie 3-5
55320
Rauha
Puh. +358 300 870 950

Sijainti

Sivustolla käytetään evästeitä. Jatkamalla sivustolla hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja evästeitä tietosuojaselosteessamme.
OK