Etusivu>Tekemiset>Talviaktiviteetit>Avantouinti

Avantouinti Saimaa

Avantouinti Saimaalla virkistää koko loman ajaksi

Avantoon pulahtaminen ei ikävä kyllä onnistu ympäri vuoden, mutta onneksi siitä pääsee kuitenkin nauttimaan Suomessa ja Saimaalla suurimman osan vuodesta.

Avantouimarit ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta: vesien jäätyminen ei onneksi estä uintielämyksistä nauttimista talvellakaan. Jos mieli ja keho kaipaavat virkistystä, kannattaa kokeilla avantoon pulahtamista saunomisen yhteydessä. Olitpa sitten intohimoinen avantouimari tai vain innokas kokeilemaan uusia asioita, Saimaa kutsuu uimaan ympäri vuoden.

Avantouinti on harrastus, johon toiset hullaantuvat ja toiset eivät voi kuvitellakaan lähtevänsä hyiseen veteen. Kuitenkin hullaantuneiden sisällä on kaksi omaa koulukuntaansa: toinen suorittaa kylmän pulahduksen saunan kanssa ja toinen ilman. Mutta kuulutpa kumpaan tahansa porukkaan, niin Saimaa on juuri oikea kohde avantouinnista nauttimiseen.

Imatralla avantoon voi pulahtaa vaikka suoraan kaupungin uimahallista, josta on suora katettu käytävä avannolle. Imatralla voi myös kääntyä Imatran talviuimarit ry:n puoleen, kun jäiseen kylpyyn tekee mieli päästä.

Lappeenrannassa puolestaan Myllysaaren rantasaunalla intohimoiset ja kylmää pelkäämättömät uimarit käyvät innokkaasti heti, kun vesi alkaa olla alle kymmenen astetta.

Toki kylmää kylpyä tarvitsevat löytävät avannon tai tekevät sellaisen itse vuokramökin rantaan, tai ainakin pyytää isäntää sellaisen hänelle järjestämään.

Avantouinti Saimaalla tekee hyvää

Avantouinti on mukava rentoutumiskeino päivän aktiviteettien jälkeen. Kun on ensin ajanut päivän mönkijän selässä samalla ihastellen ympäröivää luontoa, sitten syönyt maukkaan illallisen jossain alueen herkullisista ravintoloista, niin saunasta avantoon pulahtaminen kruunaa koko päivän. Tällaisen päivän jälkeen tunnet verenkierron voimakkaana koko kehossasi ja illalla uni nappaa mukaansa ennätysajassa.

Kaikki tietävät tai ovat kuulleet puhuttavan lajin terveysvaikutuksista, joihin kuuluvat laskeva verenpaine ja parantuva ääreisverenkierto. Vaikka viimeisintä tietoa kaikista lajin terveysvaikutuksista ei olekaan, on kuitenkin varmaa, että avantouinnin jälkeen on siellä kävijä varmasti levollisempi ja rentoutunut.

(Kuva Avantouinnin SM-kisoista Imatralta 2009)