Saimaa

Saimaan luonnonelementit

Etelä-Karjalan tärkeimmät luonnonelementit ovat maakunnan päästä päähän ulottuvat Ensimmäinen ja Toinen Salpausselkä sekä niiden väliin sijoittuva Suur-Saimaa, Saimaan vesistön eteläisin osa. Vesi yhdistää alueen Saimaan kanavan kautta Helsinkiin, merille ja muuhun maailmaan. Vesi ja sen läheisyys onkin erottamaton osa eteläkarjalaista tunnelmaa.

Ensimmäinen Salpausselkä jakaa maakunnan kahteen erilaiseen maisematyyppiin. Eteläpuolinen alue on metsäistä ja vähäjärvistä, eteläiseen rantamaahan liittyvää aluetta. Pohjoispuoliset alueet kuuluvat Järvi-Suomen maisema-alueeseen.

Etelä-Karjalan maisemat ovat kuitenkin pääasiassa karuja, etenkin Salpausselillä ja Saimaan rantojen kallioisemmilla alueilla. Moreenialueilla maaperä on hiukan rehevämpää, ja savikkoalueilla esiintyy paikoin pieniä lehtojakin. Maakunnan itäosan luonnossa Parikkalan ja Rautjärven seuduilla näkyy selvästi Laatokan Karjalan lehtokeskuksen rehevyys.

Saimaa & Saimaannorppa

Rikas historia, puhdas luonto ja hyvät matkailumahdollisuudet tekevät Saimaasta ainutlaatuisen vesistön maailmassa. Se on Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin järvi, joka kuroutui omaksi vesialueekseen noin 8 000 vuotta sitten, jolloin myös saimaannorppa jäi järvelle eristyksiin.

Alueen ensimmäisiä "turisteja" olivat metsästäjät noin 9 000 vuotta sitten, jolloin alue houkutteli hyljejahtiin. Saimaannorppa on äärimmäisen uhanalainen eläin ja muun muassa WWF on suojellut sitä vuodesta 1979 saakka. Se on yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä ja yksi harvoja makeanveden hyljelajeja, eikä sitä esiinny missään muualla kuin Suomessa Saimaan vesistössä. Tällä hetkellä norppia elelee Saimaassa noin 300 yksilöä.

Suur-Saimaa on merkittävä sisävesisaaristo

Ennen katoamistaan Vuoksen uomaan Saimaa levittäytyy laajaksi harvasaariseksi altaaksi, jota sanotaan Suur-Saimaaksi. Aluetta hallitsevat etelä- ja keskiosissa suuret selkävedet, jotka ovat Vuoksen vesistöalueen laajimmat. Siellä katse saa kulkea kymmeniä kilometrejä ennen kuin se tavoittaa ohuena raitana häämöttävän vastarannan. Muutamin paikoin rannasta rantaan on matkaa yli neljäkymmentä kilometriä.

Salpausselkien huminaa

Ensimmäinen Salpausselkä patoaa Saimaan kaakossa. Suur-Saimaan selkäveden halkaisee Toinen Salpausselkä, jonka merkittävin muodostuma on yli kymmenen kilometriä pitkä Kyläniemi. Alueella on useita kaakko–luode-suuntaisia harjuja, jotka muodostavat erikoisen näköisiä saaria. Suuria selkiä rajaavat saarirykelmät muodostuvat pienistä metsäisistä harju- ja kalliosaarista sekä pienistä kivikkoisista ja kallioisista luodoista. Suur-Saimaan alue on luonnonolosuhteiltaan yksi maamme arvokkaimmista sisävesialueista, ja jo geomorfologialtaan se on kansainvälisesti merkittävä sisävesisaaristokokonaisuus.

Eteläisen Saimaan maisemat ovat loivapiirteisiä. Kallio- ja harjurannat kasvavat mäntymetsää, jota suojaisemmilla rannoilla reunustaa kapea tervaleppä- tai koivikkovyö. Luodot ovat matalia mannerjään tasaiseksi hiomia silokallioita. Vain paikoin kalliot nousevat pienialaisiksi mäntyä kasvaviksi saarenmyhkyröiksi, joiden rantoja koristavat jäkäläiset louhikot.

Toinen Salpausselkä sukeltaa parin kilometrin matkalla Saimaaseen päästäen pohjoisesta tulevan virran ylitseen. Tämän Rastinvirran kautta kulkevat kaikki itäisen Suomen alueelta kerääntyneet vedet. Sen virtaama on sama kuin Vuoksessa. Vesialue on sulana läpi vuoden kovimpia pakkastalvia lukuun ottamatta.

(Lähde: Arto Hämäläinen ja Marjo Wallenius: Suur-Saimaan luonto- ja virkistysalueselvitys)

Saimaa-faktoja