Hankelogot
language language language language
FI EN RU DE

Hakamäen museoalue

Koe alueen kansanperinne Hakamäellä

Museoalue sijaitsee vehreällä mäellä, josta aukeaa kaunis näköala Kuolimolle. Hakamäelle on koottu alueen kansanperinnettä rakennuksina, käyttöesineinä ja tekstiileinä. Perusnäyttelyn lisäksi museolla on vuosittain vaihtuvia näyttelyjä eri aihepiireistä. Museoalueella sijaitsevat päärakennuksen eli tuvan lisäksi aitta, tuulimylly, ruotusotamiehen torppa, savusauna, riihi ja riihilato. Vuonna 2008 mäelle pystytettiin myös 14-metrinen näkötorni. Kunnaninsinööri Jaakko Nopanen suunnitteli tornin vanhaa, 1930-luvulla purettua tornia mukaellen. Hakamäen monimuotoinen metsä on luonnonsuojelualuetta. Hakamäellä on myös esiintymislava katsomoineen, ja siellä järjestetään kesäisin erilaisia tapahtumia, kuten musiikki- ja teatteriesityksiä sekä Hakamäki Piknik -musiikkitapahtuma.

Museo on avoinna kesäkuun puolivälistä elokuun ensimmäiseen viikonloppuun ti-su: klo 12-17

Hakamäen museoalue
Paimensaarentie 10
54800
SAVITAIPALE