language language language language
FI EN
menu
language language language language
FI EN
menu

Hugon savusaunat

Uusia savusaunoja Rautjärvellä

Loppuvuodesta 2021 saunotaan Rautjärvellä kahdessa uudessa savusaunassa, kun Rautjärven rannalle valmistuu kaksi tunnelmallista savusaunaa. Savusaunat tehdään omistajansa Heikki Penttilän omasta metsästä kaadetuista ja vieläpä omin käsin kuorituista haapahirsistä, joten aitoa savusaunan tunnelmaa on luvassa. Viime talvena ensiharvennukselta korjatut leppärangat on jo tontilla odottamassa pilkkomista ja saunan lämmitystä.

Saunat tulevat vuokrauskäyttöön, ja ne on mahdollista varata pienille tai isommillekin ryhmille joko yhdessä tai erikseen, majoituksen kanssa tai ilman. Saunat sijaitsevat Hugon huvilat -hirsimökkien läheisyydessä ja ne lämmitetään aina asiakkaille valmiiksi.

”Saunomisen yhteydessä kahvittelut ja ruokailut on mahdollista järjestää ja majoituskin jopa 20 hengelle”, kertoo tuleva saunatonttu Heikki Penttilä. ”Myös yleinen saunailta tullaan järjestämään kerran viikossa, kunhan molemmat saunat saadaan käyttökuntoon. Kannattaa seurata tiedotusta juuri avatuilta nettisivuiltamme, joiden osoite on asiaankuuluvasti www.savusaunat.fi.”

Ensimmäinen sauna valmistuu syyskuun alkupuolella ja työmaalla voi käydä tutustumassa sopimalla Heikin kanssa.

Hugon savusaunat
Annanniementie
56610
RAUTJÄRVI

 

Lappeenranta Etela-Suomen Laani Finland
Mostly cloudy
7°C